Timo Lampinen

Museokorttihurjastelua Tuusulanjärvellä

  • Kuvia tuli otettua tällä kertaa aika niukasti. Halosenniemen puutarhassa olleet punaiset rattaat tuli sentään ikuistettua.
    Kuvia tuli otettua tällä kertaa aika niukasti. Halosenniemen puutarhassa olleet punaiset rattaat tuli sentään ikuistettua.


 

Sain vaimoni kanssa lahjakortin Majatalo Onnelaan, joka sijaitsee Tuusulanjärven itärannalla. Kortin käyttäminen oli kulttuurista kiinnostuneelle lähes pakollista, mutta myös hauskaa. Tärkeässä osassa iloittelussa olivat jo viime toukokuussa hankitut museokortit. Retki tehtiin lauantaina ja sunnuntaina 31.10.-1.11.2015. Lauantai oli pyhäinpäivä.

 

Aloitimme kulttuurinautinnot pohjoisesta päin eli Järvenpään taidemuseosta, jossa oli vuonna 2010 edesmenneen Juhana Blomstedtin taidenäyttely. Museokortilla pääsi sisään. Abstrakti taide ei yleensä sykähdytä mainittavasti, mutta nyt kävi paremmin. Blomstedtin työt olivat yllättävän harmonisia, eivät niin hähmäisen abstrakteja kuin monen muun vastaavat. Blomstedt on ollut ansaitusti vuoden 1989 taiteilija. Hänellä oli myös erityistä kytkentää Järvenpäähän, sillä hänen toinen mummolansa oli siellä, tarkasti ottaen Ainolassa, jonka olimme miettineet seuraavaksi kohteeksi.

 

Järvenpään taidemuseon peruskokoelmat ovat Eero Järnefeltiä ja Venny Soldan-Brofeltiä , jotka sopivat mainiosti Tuusulanjärvi -teemaan, koska molemmat ovat alueen kulttuurisen kultakauden taiteilijoita. Toisaalta he ovat taiteilijoina siinä määrin ei-abstrakteja, että minun kaltaiseni konservatiivi päätti käydä jo tämän peruskokoelman vuoksi uudestaankin tuossa museossa.

 

Syömässä kävimme Järvenpään Rossossa, josta sai hyvää ruokaa. Pääsin lisäksi besserwisseröimään vaimolle, että Järvenpää on kehittynyt isommaksi paikaksi rautatien ansiosta, kuten moni muukin rautatiepaikkakunta. Vähemmän tunnettua on, että sen irtautuminen omaksi kunnakseen Tuusulasta johtui siitä, että konservatiiviset kunnanisät hidastelivat 1940-luvun lopulla Invalidiliiton rakennushanketta edistävän kaavoituksen kanssa, ainakin liiton varapuheenjohtajan, silloisen ministerin Aarre Simosen mielestä. (lähde: Peltoniemi, Hannu − Rajala, Pentti: Sapeli-Simonen. Tammi 1981, Helsinki.)   

 

Tiesimme toki, että Ainola oli ainakin tämän talvikauden kiinni, mutta sen ilmapiiriä, edes ulkona ja puutarhassa piti erityisesti vaimon päästä aistimaan, sillä hänen ja ystäviensä Helsingin Taiteiden Yössä esittämää lausuntaesitystä “´Sinä olet timantti´. Välähdyksiä Aino Sibeliuksen elämästä.” tilataan edelleen. Seuraava esitys on 21.2.2016 klo 13.00 Kansallismuseon keskushallissa.

 

Ainola on hieno paikka ulkoakin katsoen. Pihalle ja puutarhaan pääsi vapaasti kävelemään ja kahvilakin oli auki. Kahvila on pieni ja miellyttävä sisältä, vaikka edustaa aivan toista tyyliä kuin Lars Sonckin piirtämä Ainola.

 

Seuraavaksi majoituimme. Jo itse majoituspaikka on kulttuurikohde. Onnelan ensimmäiseen omistajaan liittyy rakkautta sekä draamaa ja siellä on asunut muun muassa Eino Leino. Miellyttävä huone, vedenkeitin ja puhuva vaaka. Muistakaa huone nro 18 ja Tammisto-rakennus, jos haluatte hienon järvinäkymän ja lisäksi järvelle päin olevan parvekkeen. Maisema huoneesta avautui pohjoiseen eli suurelle selälle. Idän puolella järvi on Onnelan kohdalla varsin kapea. Jäin miettimään, olisiko aikataulun salliessa mahdollista mennä vuokrakanootilla (ainakin 5 kpl oli tarjolla) yli ja päästä jostain sopivasta kohdasta kiipeämään  Sarvikalliolle häiritsemättä siellä olevien muutaman asuin- tai lomarakennuksen asukkaita.  Silloin voisi ihastella maisemia Sarvikalliolta, jonka maisemat näkyvät monissa Eero Järnefeltin ja Pekka Halosen töissä.

 

Majoittumisen jälkeen kävellen etelään ennen pimeän tuloa. Ensin Aleksis Kiven kuolinmökki, joka on aivan lähellä. Pienen pieni. Kyllä se on nähtävä ainakin ulkopuolelta noin 15 vuoden välein, vaikka sisälle pääsee vain kesällä tai tilauksesta. Hinta on maan halvimpia, vain yksi euro, joka sopii hyvin yhteen mökin koon kanssa. Pitäisi oikeastaan opetella vaimon tapaan muutamia lauseita Kiven mainioita tekstejä.

 

Sitten Erkkola. Auki oli ja museokortti kelpasi. Esillä  Nuori Suomi -vaiheen naistaiteilijoiden töitä.  Olipa realistisia, lähes naturalistisia. Siis suosittelen. En muuten edes tiennyt, mikä paikan luonne on nykyään. Kuvittelin  kuivaksi kotimuseoksi, mutta olikin miellyttävän intiimi taidegalleria. Illaksi oli tarjolla  tenori Jyrki Anttilan laulukonsertti, johon onnistuimme saamaan liput. Erkkola sopii mainiosti myös pienten konserttien pitopaikaksi.

 

Jatkoimme eteenpäin. Ohitimme Krapin, jossa olen käynyt esimerkiksi eräissä häissä ja toisella kertaa yöpynyt erään yhdistyksen 20-vuotisjuhlien yhteydessä. Pihassa kesäteatteri ja monenlaista palvelutarjontaa erityisesti yrityksille ja juhlien järjestäjille. Erityinen paino korkeatasoisessa lähiruuassa, jonka vuoksi heillä on mm. omatekoista makkaraa ja oma palvaamo.

 

Krapin jälkeen käännyimme oikealle eli kirkolle päin. Kirkkoa ennen oli entinen Kuntaliiton koulutuskeskus, joka on nykyään alueen kolmas majoitus-, kokous- ym. palveluita  tarjoava paikka- Gustavelund. Laatu on ilmeisesti myös hyvä, mutta omia kokemuksia minulla ei tästä paikasta ole.

 

Kirkko on kaunis, kauniilla paikalla ja sitä ympäröivä hautausmaa on miellyttävän avara. Aleksis Kiven ja Pekka Halosen haudat löytyivät helposti. Halosen kivessä nimi näkyi melkoisen epäselvästi.

 

Kirkon kohdalla oleva työläiskotimuseo on talvikaudella kiinni, mutta sen pihaan pääsi. Kiinnostava näinkin. Ilmoitustaululla oli sopivasti lisätietoja paikasta.

 

Alkoi tulla pimeä, joten kävelimme hieman luonnonläheisempää ja lyhyempää reittiä takaisin eli Gustavelundiin johtavalta tieltä koivukujaa oikealle ja sitten Kirkkotielle, jolta Golfkeskuksen ja Krapin välistä menevää kujaa Rantatielle ja Onnelaan.

 

Aamiainen oli hyvä. Pekonia ja myös  marjoja oli tarjolla. Sitten Onnelan ja lähialueen katselua sekä löhöilyä huoneessa. Kellon lähestyessä yhtätoista tavarat autoon ja kävellen ( vaimo on  kävelyintoilija, suorastaan “ulkoholisti”) Lottaperinnemuseoon, johon museokortti tietty kelpasi. Siisti kahvila, ystävällinen henkilökunta. Ja taas vastoin vanhoja museomielikuvia erittäin hyvin suunniteltu ja toteutettu museo, jossa on  katseltavaa ainakin puoleksi päiväksi, jos vain aikaa on riittävästi. Vaihtoehtoisesti voi käydä lyhyemmin, mutta tiheämmin, mikä museokortilla on helppoa ja edullista.

 

Tyydyimme lyhyeen versioon ja jatkoimme kävellen Rantatietä pohjoiseen eli nyt kohteena oli Halosenniemi, jossa minä en ollut käynyt aikaisemmin lainkaan. Hieno lisä kultakauden taiteilijoiden erämaa-ateljeesarjaan, joista muissa olen kyllä käynyt, osassa useamminkin. Museokortti kelpasi täälläkin.

 

Tämän jälkeen kävely takaisin Onnelan parkkipaikalle ja keula kohti kotia, tyytyväisin mielin. Tutustumatta jäivät ainakin Ahola, Kallio-Kuninkala sekä Ilmatorjuntamuseo, mutta Tuusulanjärven alueelle on helppo tulla toistekin kaikista suunnista, ainakin henkilöautolla.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija